Antti 'Annttu' Jaakkolan kotisivut

Sivuilla on infoa minusta, kuvia ja jotain koodiakin mitä on tullut kirjoteltua

Yliopisto!

Kesä oli ja meni Kapsille koodia tehdessä. Syksy alkoikin mukavasti muutolla Oulusta Espooseen, tarkemmin Otaniemeen. Ensimmäinen viikko Aallossa toi hyvän vaikutelman. Koulussa saa asiaankuuluvaa opetusta ja ilmapiiri vaikuttaa asialliselta. Yliopisto on kyllä heti alkuun onnistunut osoittamaan hienoutensa. Akateeminen vapaus ja vastuu on hieno asia. Ei ole pakko istuskella kuuntelemassa äärettömän tylsiä luentoja Pythonin perusteista, vaan voi käyttää saman ajan harkkatehtävien koodaamiseen :)

Opiskelun ulkopuoliset harrastusmahdollisuudet ovat täällä kyllä omaa luokkaansa. Tarjolla on vaikka mitä! Paikallinen radiokerho tuli todettua hyväksi paikaksi. Lisäksi tarjolla on lanien järjestämiseen erikoistunut kerho ja elektoniikkapaja.

14.09.2012.

Samsung Waven päivitys badan versioon 2.0.1

Päätin yhtenä syksyisenä päivänä päivittää Waveni bada 2.0 versioon. Pitkän lueskelun jälkeen löytykin sopivat softat päivittämiseen. Multiloader v 6.56. Sitten latailin viimesimmän firmiksen samfirmwaren sivustolta. Ja eikun flashailemaan. Tähän asti olikin asiat mennyt hyvin ja seurailin orjallisesti versiolle 2.0 tarkotettua ohjetta. Flashaus onnistui ohjeen mukaan ja tuli aika buuttailla puhelin. Buuttaus pääty valkoseen ruutuun ja ison valitukseen FOTA ENGINEN puuttumisesta. Pienen googletuksen perusteella puhelin on vielä pelastettavissa. No puhelin takasin koneeseen kiinni ja flashaamaan uusiksi. Tulee vaan epämääräinen error viesti Security fail. Googlauksen perusteella tarkottaa liian vähästä akun varausta. Tässä vaiheessa ajattelin, että no ladataan vähän. Mutta kun puhelinta ei saa ladattua tuossa tilassa ollenkaan :/ Akku on ja pysyy tyhjänä. Onneksi on sentään varapuhelin, niin ei tullut hirveätä hätää sen puolesta. Laitoin sitten tilausta Hong Kongiin tuommosesta akkulaturista tuolle. Kuusi puntaa ei paljoa ole, jos sillä saa vielä pelastettua tuon puhelimen.

Pari viikkoa on vierähtänyt tässä välissä. Itsenäisyyspäivän alla oli aikaa, niin tutkailin tuota puhelinta lisää. Ei se laturi tullut parin viikon sisään, niin kyllästyin oottamaan. Onnistuin saamaan tuon puhelimen johonkin muuhun, kuin download modeen ja sain ladattua akun täyteen. Sitten puskin sen download moodiin ja latasin puuttuvan fota enginen siihen ja avot! :) Täytyy myöntää, että ei harmita päivittäminen yhtään. Bada 2.0.1 on paaaljon parempi, kuin 1.2. Bada on kokenut matkalla täydellisen muodonmuutoksen. Mutta kaikista tärkein muutos on tuki useamman sovelluksen yhtäaikaiselle suorittamiselle. Tätä ei aikaisemmassa versiossa ollut. Kyllä tuota nyt ainakin toisen vuoden pystyy käyttämään ihan vaivatta.

Mikäli itse olet päivittämässä omaa Waveasi kannattaa huomata seuraavat asiat. Ota backputit kaikesta, mitä sinulla on puhelimessa. Kaikki puhelmessa oleva tieto katoaa päivitykessä. Kannattaa myös ottaa muistikortti ja sim-kortti poissa ennen päivitystä. Sitten lataa akku täyteen! Päivitys syö akun hyvin pikaseen tyjäksi. Sitten lataa Multiloaderilla kaikki tiedostot fota engineen asti puhelimeen ja muista klikata full download. Sitten oottele rauhassa että firmware päivittyy. Jos sinulle käy samalla tavalla, kuin minulle, niin ei hätää. Jos puhelimeen tulee eloa vielä epäonnistuneenkin päivityksen jälkeen, niin se on pelastettavissa. Puhelimen saa download modeen ottamalla akun irti ja laittamalla sen takaisin painaen samaan aikaan volume down, kamera ja punaista luuria. Kannattaa lukea tarkasti olemassaolevat ohjeet ennen päivitystä.

05.12.2011.

VR junatiedot esille

Sivut ovat olleet viimeaikoina hiljaiselossa. Syy siihen on ajan puute ja armeija. Nyt kuitenkin ajattelin korjata tilannetta ja julkaista uusimman tuotokseni. Junassa istuminen on tullut tutuksi armeijan takia ja junailun takia on myöskin ollut ylimääräistä aikaa. Niinpä koodasin sivun, mikä näyttää junan paikan kartalla ja kertoo aikataulun ja myöhästyksistä johtuvat korjauset yms myöskin. VR junatiedot. Sivun toiminnallisuudet on täysin javascript pohjaisia ja eivät siten toimi välttämättä mobiililaitteissa. Sivu on kartasta ja päivityksistä johtuen myös suhteellisen raskas. Siispä tein myös php pohjaisen mobiiliversion. Mikäli mieleesi tulee kehitysehdotuksia yms. otahan yhteyttä.

Ajattelin myös vähitellen keräillä tässä reilun puolen vuoden aikana kirjottelemiani scriptejä ja vastaavia taas tuonne koodiosioon. Mutta niistä lisää myöhemmin. Tuon kartan rataverkko-overlayn tekeminen oli ihan oma haasteensa. Siitä voisin myös kirjoitella tänne myöhemmin.

8.10.2011.

Galleriasoftaa

Koodasimpa tuommosen yksinkertaisen galleriasoftan itselleni. Se on tehty php:lla ja ei tarvitse toimiakseen mitään muuta (esim tietokantaa). Se luo itse pikkukuvat jos niitä ei ole valmiiksi olemassa. Koodinkin voisi julkaista jossain välissä. Pitää vaan siivota sitä vähäsen testijutuista.

14.4.2011.